Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Salzburg-Paris-Rouen 2012

Tammikuun lopussa lähdimme vihdoin kauan odotetulle yhdistelmämatkalle, joka oli monille ensimmäinen kerta.  Kisamatkaneitsyt Leiskakin sai kv-kokemusta kerrakseen.

 Ensimmäinen etappimme oli Itävallan Salzburg ja kovatasoinen Mozart Cup. Treenipäivät ennen viikonlopun kilpailua sujuivat mukavasti Redbull-areenan liukuvalla jäällä upeiden vuorimaisemien keskellä. Valitettavasti kilpailusuoritukset eivät kuitenkaan olleet lähelläkään omaa parasta osaamistamme ja jäimme niukasti mitalisijojen ulkopuolelle.  

Salzburgista jatkoimme heti maanantaiaamuna junalla Pariisiin ja käänsimme katseet kohti seuraavan viikonlopun French Cupia. Pariisissa harjoittelimme ohjelmien elementtejä parempaan kuntoon, shoppailimme ja vietimme yhdessä laatuaikaa mm. Hard rock cafe illallisen ääressä.

Keskiviikkona oli taas aika vaihtaa kaupunkia.  Melkein jokavuotiseksi perinteeksi muodostunut tunnelmallinen Rouenin kisa oli monelle ensimmäinen ja olimme iloisia, että kaikki pääsivät vihdoin luistelemaan ranskalaisen yleisön eteen.  Iloksemme myös Rouen oli täksi vuodeksi uudistunut. Niin Pizza Pain ruokalista kuin Docks 76 kauppakeskuskin olivat uusia! Tuttu, turvallinen ja äänekäs ranskalaisyleisö ei pettänyt tänäkään vuonna. Luistellessamme tunnelma oli katossa ja tulos oli sen mukainen. Nousimme Salzburgin pettymyksen jälkeen suoraan ykköspallille! Edes muutamat vähennykset, pienet virheet ja kuusi tikkiä eivät haitanneet menoa.  Illan soitetuin kappale oli jälleen Maamme-laulu Suomen voittaessa myös juniori- ja noviisisarjat.

Jännitys ei kuitenkaan loppunut tähän. Lumentulo oli sekoittanut Ranskan liikenteen ja kun vihdoin tunnin myöhässä pääsimme bussilla matkaan kohti Pariisin lentokenttää, saimme pelätä henkemme edestä bussin kiitäessä kesärenkailla auraamatonta ohituskaistaa 100kilometrin tuntivauhtia! Onnellisina, mutta väsyneinä saavuimme Suomeen ja jatkoimme heti seuraavana päivänä harjoittelua kohti SM- kilpailua.

14.2 osallistuimme vielä ETK:n järjestämään ystävänpäiväkilpailuun, jonka voitimme Revolutionsin ollessa toinen. Matinkylän pienehkö kenttä verotti osansa vapaaohjelmastamme, mutta saimme arvokasta tuomaripalautetta ja lisää itseluottamusta SM- kilpailujen alla.

<3: Leiska, Markku ja Laura