Minikit tulevat!
Team Minique harjoittelee kolmena päivänä viikossa jäällä sekä kunto- ja oheisharjoituksissa. ”Minikkien” pyrkimyksenä on tietenkin taitojen karttuminen, mutta ennen kaikkea tavoitteena on yhdessä tekemisen ilo ja joukkueen osaksi kasvaminen.
Ilo ja yhteishenki tosiaan näkyvät Minikkien kaikessa toiminnassa! Uudet luistelijat pääsevät nopeasti vauhtiin mukaan, kielimuuritkin murtuvat ja hymy on jäällä herkässä. Eikä joukkuehenki jää hallille harjoitusten välissäkään; omassa jengissä vitsit sinkoilevat niin yhteisillä teatteriretkillä kuin kimppakyytiauton takapenkilläkin, ja askelia kerrataan vaikka bussipysäkillä... vanhempien (ja ohikulkijoiden) riemuksi.
Minikkien kauden 2011-2012 ohjelman teema on
Kolme iloista rosvoa. Jäällä nähdään vuoroin rosvomaista rempseyttä, vuoroin Sohvi-tädin tiukkoja otteita – ja hurja loppuhuipennus! Vauhdikas ja jännittävä koreografia herätti ihastusta ja hämmästystä jo seuran muodostelmajoukkueiden ohjelmakatselmuksessa marraskuun alussa, ja kun kahdessa ensimmäisessä kilpailussa päästiin heti palkintosijoille (omasta kutsukilpailusta pronssia ja Lappeenrannasta komeasti kultaa), on rosvoilla tiedossa varmasti upea kausi.